maanantai 27. helmikuuta 2017

Esittelyssä Juhani Kuivasto

Hei,  olen Juhani Kuivasto ja kerron teille hoitotyöhöni liittyvistä asioista.

Olen saanut parantavat kädet syntymälahjana ja kosmisessa palveluksessa olen ollut mukana vuodesta 2005. Käsieni kautta on parantanut vaikeitakin sairauksia, kuten kasvaimia, astmaa ja  hengitysteiden ahtaumia. Eräs krooninen tupakoitsija pääsi irti tupakasta kolmen hoitokerran ansiosta. Panniikkihäiriöistä kärsiviä asiakkaita kävi luonani 2000 luvulla monia ja tulokset olivat erinomaisia. Tiettävästi kaikki hoidossani käyneet jälkeen päin kertoivat, että heidän paniikkihäiriökohtauksensa olivat poistuneet.



Monenlaisia kokemuksia on vuosien varrelta tullut, ja kaikkia minulla ei ole lupa parantaa. Jotkut sairaudet ja niiden läpikäymiset ovat "initaatioita" (pyhiä) asioita, joita ei voi parantaa.


Luonani on käynyt myös muutamia vanhuksia ja nuorempiakin henkilöitä, joiden ajan kulku on tulossa päätökseensä. Silloin olemme vain keskustelleet, olen antanut heille henkistä energiaa. Näissä keskusteluissa on tapahtunut hyvin paljon puhdistumisia.



Nyt, kun olen viidenkymmenen paremmalla puolella ja monia elämänkokemuksista viisaampi, olen siirtymässä yhä kokonaisvaltaisemmin kosmiseen palveluun ja aloittelen vastaanottoani Voipaalassa Pakarin tuvassa. Olen Osuuskunta Elonjuuren jäsen.  Empaattisena ja hyvin intuitiivisena ihmisenä osaan kuulla asiakkaan tarpeet, joskus jo henkinen läsnäolo auttaa.

Kerron mielelläni lisää, vaikka puhelimessa (045 6953122). Olen hoitanut asiakkaitani myös kaukoparannuksena.