Tulen lumous

Liekö mitään tunnelmallisempaa, kuin oloilu retkinuotion ääressä?
Muinoin oli itsestään selvää, että vaelluksella pysähdyttäessä tehtiin lämmikkeeksi tuli. Sen äärellä kerrottujen tarinoiden kiihokkeeksi, valoksi ja petojen pelokkeeksi.
Nykypäivänä oikeus tehdä tuli missä vain ei ole mahdollista, vaan jopa erikseen kiellettyä, ja ihan perustellustikin. Avotulen teko luontoon metsää polttamatta ei välttämättä ole kaikille helppoa. Onneksi meille ahkerille tai satunnaisille retkeilijöille on tarjolla paljon valmiita ulkoilu- ja retkeilyalueita. Tosin on huomautettava, että valitettavasti näiden tulentekopaikkojen asiallinen käyttö tuntuu olevan joillekin ylivoimaista sekin, päätellen eräiden paikkojen häpeällisestä kunnosta esim. Birgitan polulla.

Jokapojan myöhempien aikojen legendojen tehtaassa (eli Intissä *) opitaan monenlaisia asioita, muttei ehkä sitä, mitä sitten tehdään, kun ainoa tulitikkurasia on märkä ja hyödytön. Silloinhan ei Murphyn lain mukaan syty tupakkaihmisen sytytinkään. Retkeilypaikkojen polttopuutkin ovat yleensä määrämittaisia pöllejä ilman tuohen kiehkuraakaan (ehkä edellinen kävijä paistoi makkaransa tuohilla), ja se paikan ainoa kirves on luonnollisesti TYLSÄ… Siinä tulee äkkinäiselle helposti paniikki ja vilu.
*Mikä ihmeen Intti? Lyhenne Int. tulee sanasta Intendentuuri, eli Suomen Armeijan osastosta, joka hankki talous- ja vaatetusmateriaalit vuoteen 1960 saakka.

No kuinkas sitä tulta sitten ryhtyisi?

Koska ette jaksaisi lukea enempää, päädyin omien pohdintojeni/kokemusteni perusteella seuraavaan kolmeen menetelmään: myrskysytytin, tulitikut (oikein säilytettynä!) sekä tulukset. Neljäntenä ja viidentenä olisi suurennuslasi (mikäpä sen luotettavampi kuin auringonpaiste?) ja kitkatuli, kuudentena yöpyminen hotellissa.

Tulitikkuina käytän mieluiten Sammon pitkiä tikkuja, jotka valikoin rasiastaan vedenpitävään kuljetuspurkkiinsa, sillä onhan laatutikkujenkin joukossa joskus huonoja yksilöitä. Ja se Murphyn laki: räsäpäätikku jää aina viimeiseksi. Purkissani on toki myös askista irrotettu raapaisupinta.

Pitkiä tikkuja käytän, koska niiden pitempi paloaika suhteessa mukana kuljetettavuuteen on hyödyllisempi. En kuljeta tulitikkuja pahvirasiassaan, sillä esim. taskussa se tahtoo hajota. Tulitikkujeni vesitiivis säilytysrasia on luonnollisesti kotoisin ylitantin taivaasta, Varustelekasta, valmistajana Mil-Tec. Kyseisen rasian pohjassa olevan tulusraudan voi jättää omaan arvottomuuteensa. Samanlaista rasiaa mutta oranssina tarjoaa Gochlans. Exotac taas tekee omia lippulaivojaan alumiinista.

Modernitkin tulukset on vaativa tapa tehdä tuli, ja monen mielestä pelkkää hifistelyä, minulle enemmänkin meditaatiota. Omani ovat ruotsalaiset Light my Fire-tulukset, joihin päädyin, monia muita kokeiltuani, puhtaasti luotettavuuden vuoksi. Sytykkeiden pitää olla ehdottoman kuivia ja esivalmistelu onkin aivan oma juttunsa. Tuluksien kanssa meditointini saa retkikumppani (avopuolisoni) yleensä vähemmän meditoituneeseen mielentilaan, hän kun on itseäni nopeampaa ihmislaatua (lue: hätäisempää). Minulle on rauhoittava elämys etsiä puunkappaleesta sytykkeet ja vuoleskella kiehiset, lopuksi raaputella tuohen pinnasta hienonhienoa nöyhtää tuluksien kipinää varten. Sytykkeeksi kelpaa myös osmankäämin nöyhtä, taula tai pihkaisen puun raaputuspuru.

Kirjoitin edellä siis moderneista tuluksista. Perinteisen tulusraudan eli karkun ja piikiven tai kvartsinkappaleen eli ukonkiven käytön olen opetellut kirjailija-avopuolisoni teosten taustatutkimusten vuoksi. Samasta syystä on tulevan kesän itseopinto-ohjelmassani kitkatulen tekemisen käytännön perusteet tuliporalla, jota myös -jouseksi voisi kutsua.

Perinteiset tulukset

Koko tämä touhupaketti, eli myrskysytytin, tulitikut ja tulukset olen pakannut vanhaan Intin kenkälankkirasiaan, ja sen omin-käsin-ompelemaani nahkapussiin. Siihen olen kasannut erilaisia sytykkeitä valmiiksi, ja olen ottanut tavakseni kerätä tuohta tai pihkaa, kun sitä sattuu eteeni ilmestymään. Elävästä puusta otan toki vain sitä hienonhienoa valkoisen tuohen pintaa raaputtamalla, se ei puuta vahingoita. (Sitä muuten keräävät ampiaisetkin pesätarpeikseen.) Pitemmällä vaelluksella en koskaan laita kaikkea samaan vakkaan, vaan esim. myrskytulitikut ja varatikut kulkevat erillään. Myrskytikkuja en muuten ole vielä kertaakaan tarvinnut.

Mukanani kulkeva moderni tulentekovälineistö
Alhaalta: Mil.Tec tikkurasia;Primus myrskysytytin, joka on uudelleen täytettävä; Light my Fire tulukset, joissa myös pilli; sytykkeitä sisältävä nahkapussi