sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kuinka ryhdyin siivoojaksi?


Työllistän itseni Osuuskunta Elonjuuren kautta siivoojana. Aloitin siivoojan urani viime vuonna hämeenlinnalaisessa siivousfirmassa. Ensin tein pari kuukautta koti- ja toimistosiivouksia, kunnes viimeiset puoli vuotta rakennussiivouksia Riihimäen Valiolla.



Minua oli pyydetty siivoamaan osuuskunnan tiloja Pakarissa, sekä tekemään erään valkeakoskelaisen yrityksen viikkosiivouksia, joten siitä se idea lähti. Itsenäiseksi yrittäjäksi en kuitenkaan tohtinut ryhtyä, vaan aloin tehdä töitä osuuskunnan nimissä. Kun vielä heti alkuun sain pari ikkunanpesukeikkaa ja yhden viikottaisen kotisiivouksen, niin usko omiin siipiin kasvoi. Kun parin viikon sisällä soitettiin vanhasta työpaikasta perääni, ja solmin alihankintasopimuksen osuuskunnan nimissä, kasvoi myös usko ammattitaitooni.
Työni on keikkaluonteista, joten otan edelleen uusiakin asiakkaita.




Siivoaminen on palkitsevaa työtä, kun oman käden jälki näkyy heti.

Hauskaa syksyn jatkoa!

Katri/Osuukunta Elonjuuren siivouspalvelut